lauantai, 21. joulukuu 2013

Valtiovierailu

Näin ihme unta viime yönä. Siinä oli 3 bussilastillista venäläisiä valtiovieraita seikkailemassa pitkin maakuntaa. Yksi bussi oli täynnä kuoron jäseniä. Niillä oli sini-mustat asut. Tällä en viittaa fasisteihin. Toisessa bussissa oli koppahattuisia kenraaleita ja kolmannessa bussissa Putin sekä Medvedev vaimoineen ja seurueineen. Kupletin juoni oli sellainen että ensin lähestyin Putinia kesken ruokailun paikallisessa pitopalveluyrityksessä. Huonolla englanninkielellä sönkötin että olisiko hänellä hyviä vinkkejä miten kerätä rahaa sotaveteraaneille. En ymmärrä kielivalintaa sillä paikalla oli kuitenkin tulkki. Toisessa episodissa oli lähtövilkutusten aika ja iso lumikinos allani petti jolloin liuin kasasta alas ja selälläni räpiköin pitkässä sarkatakissa kun koppakuoriainen konsanaan. Medvedev komensi selvällä suomen kielellä minua nousemaan pstyyn ja tulemaan viereensä seisomaan valokuvausta ja prenikan jakoa varten. Sanoin että olen niin paksu etten pääse ylös. Niimpä hän kehoitti vaimoaan auttamaan minut pystyyn, mutta koska olin painavampi niin eihän siitä mitään tullut. UJni ehti loppua tähän räpiköimiseen ennen virallista valokuvaa ja prenikan jakoa. Harmittihan se.
 

keskiviikko, 25. syyskuu 2013

Ihmeellistä on elämä

Puppe hallitsee ja vallitsee. Päivän paras uutinen iltapäivälehdistössä oli ettei huhuista huolimatta häitä ole vietetty. Olisin ollut mustasukkainen... Niinistö kävi Siperiassa. Lehdistöstä sain sen käsityksen että kommunikointi käytiin elekielellä. Heeh heeh... nooh, Pupen kotisivulla kuitenkin oli tekstinpätkää käydystä lyhyehköstä sanainvaihdosta. Suomeen ei saa koskaan valita pressaa joka ei osaa venäjän kieltä. Se olisi ennenkaikkea noloa.

Töitä on niin paljon kuin pää hajoamatta jaksaa pikkupalkalla tehdä. Huomenna saan kirjatun kirjeen käteeni. Uskoakseni siinä on todistukseni. Urakka on loppusuoralla. Olen valmis lähihoitaja. Super liittoon en ole siirtynyt. En koe olevani super, olen vain normi.

keskiviikko, 14. maaliskuu 2012

Synttäreitä

Kitaramiehen kauppa täyttää 4 vuotta. Se muistuttaa minua käsillä olevasta omasta syntymäpäivästä. Koska palkka ei riitä, menen syntymäpäivänä lisäduuniin.

Pressa vaihtui. Myös naapurimaassa. Puppe on vallankahvassa kiinni ja tiukasti. Ehkä vielä joskus uskallan vierailulle isien maille?

Toivottavasti Suomen uusi pressa on naapurille mieleen. Olisihan se mukavaa jos kaikenlainen kaupankäynti puolin ja toisin piristyisi. En enään tässä iässä haaveile mistään erityisestä. Paitsi että venäläinen monimiljonääri rakastuisi pulskaan olemukseeni päätä pahkaa ja vaihtuisi tämä ikuinen töissä raataminen rikkaan puolison rahojen tuhlailemiseen.

Olisihan se...

Ei siinä kaupassa minulla olisi muuta vaihtoarvoa tarjottavana kuin tuo ällistyttävä alkuperäni ja isoäidiltä peritty nimi.

Mitä haaveiluun tulee, niin olisihan se mukavaa jos Puppe vähän poseeraisi paikallisessa iltapäivälehdistössä machoon tapaansa. Kaikenlaiset petoeläimet käyvät rekvisiitaksi.

Että sitä lajia...

tiistai, 17. tammikuu 2012

Valoisaa ja tulikuumaa

Sain ihanasti taas huomata kuinka valtaisa merkitys postiljoonilla voi olla naisen elämässä.

Joulupukit olivat kääräisseet mieluisan yllätyksen postipakettiin. Armas sähkökitaramies lähestyi upeilla lahjuksilla tänäkin vuonna.

maanantai, 16. tammikuu 2012

Pimeää ja kylmää

Kaipaan ilmeisesti lohdutusta sillä olen nähnyt varsin lohduttavaisia unia viime aikoina.

Unessani olin. mm. sisällä temppelissä. Kultaiset kirjailut olivat niin tiheässä, että ne peittivät seinät kokonaan. Hämärän temppelin valaistuksena oli muutamia kynttelikköjä. Pyöreää temppeliä koristivat ylhäällä katonrajassa seinään kauniisti muotoillut aukot. Niissä seisoi siivet levällään keijukaismaisia enkeleitä jotka lauloivat lohduttavaa melodiaa. Herättyäni uskottelin itselleni, että ihminen voi saavuttaa rauhan ilman kirkkoon kuulumistakin. Se asia on vaivannut mieltäni viimeaikoina johtuen työpaikallani tapahtuvasta uskonnollisuudesta. Olen joutunut miettimään kirkosta eroamistani. Siitä huolimatta pidän ratkaisuani omalla kohdallani oikeana. Jumaluus löytyy sisimmästä, ei kirkosta.

Lohduttavissa unissani olen viettänyt aikaani nuoruuden rakastettuni eli entisen aviomieheni kanssa. Noissa unissa mm. herään painajaisesta ja huomaan, että ero olikin vain pahaa unta. Ei ole vielä aika katumuksen kyyneiden vuotaa, mutta kaipaus on astunut kuvioihin mukaan. Avioeroni täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Tiesin, että ennemmin taikka myöhemmin tähänkin vielä tullaan. Lääkkeeksi tarvitsisin hieman huomiota kitaramieheltä, mutta hänkin on lomalla...

Asiasta kymmenenteen, en tiedä kuka on Venäjän presidentti tällä hetkellä. Oliko vaalit ja kuka voitti??

Napani ympärys on laajentunut joulun aikaan. Vatsan ympärys on 120 cm. Siihen piiriin mahtunee yksi presidentti lisää.

Mitä painajaisiin tulee, niin näin unta miten eurooppaan satoi mustaa tuhkaa. Sitä oli kaikkialla. Se oli varsin pahaenteistä ja siihen liittyi maanvyörymiä. Tulivuoren purkaus ehkä? Pommin räjähdys kenties? Mustan tuhkan sataminen kartalla olevaan lumihankeen näytti ikävältä enivei.